Hilloa hitaasti…

Heinäkuun 1, 2008 @ salomon

Osakesäästäminen on kärsivällisen ihmisen juttu. Osakemarkkinoiden nykytilanne on tällä hetkellä melko hermoja raastavaa, sijoittajille jotka ovat tehneet sijoituksia vuosi tai enemmän aikaa sitten. He ovat tehneet kuitenkin sijoituspäätöksensä, perustuen parhaaseen olemassa olevaan tietoon, kuten nyt sijoituksiaan tekevät. Kuitenkin täytyy muistaa, että aika on sijoittajan hyvä ystävä. Jos ajatellaan riittävän pitkällä aikavälillä, osakemarkkinnat pesevät tuotoillaan korkomarkkinan puhtaasti. Kuitenkin riskejäkin on, mutta se ei pelaa joka pelkää. Onko nyt sitten kuitenkaan oikea aika ostaa? Vaika pitäisikö vielä odottaa?

Itse lähdin alkuvuodesta ennen osinkojen jakoja keräämään osakesalkkuuni osakkeita. Pääosin tankkasin hyviä osingon maksajia ja tulosta tekeviä kasvavia tunnettuja suomalaisia yrityksiä. Nyttemmin kun olen lukenut kaikki mahdolliset suomenkieliset sijoittamiskirjat tiedän vähän enemmän. En kuitenkaan voi sanoa olevani yhtään sen viisaampi kuin alussa, jolloin minulla oli vähemmän tietoa osakemarkkoista. Ainoastaa sen voi todeta että tieto luo tuskaa, ei turskaa. Osingot ovat tähän mennessä vähän helpottaneet “tuskaa/turskaa”, mutta nyt ollaan selvästi pakkasella. En aio kuitenkaan lähteä myymään hankkimiani osakkeita nyt pois, koska olen ostotilanteessa pitänyt osakkeita hyvinä sijoituksina ja sijoitusjänteeni on noin 30 vuotta. Nyt tarkastellessa samoja osakkeita olen edelleen samaa mieltä, jos käytetään samoja kriteereitä kuin osakkeiden ostohetkellä. Mitään ei saa katua mutta virheistä kannattaa ottaa opikseen. Vaikka olin hyvin tietoinen kaikista mahdollisista hajautuksella saavutettavista riskin pienennyskeinoista, ostin minulle ison erän osakkeita lyhyellä aikajänteellä alennusmyynnissä olevia osakkeita. Jos nyt aloittaisin isolla summalla tekisin sijoitukset ehkä joissain 5-10% / kk erississä kokonaissummasta. Loput pitäsin korkea korkoisella tilillä, esimerkiksi vaikka Kaupthing Edgessä. Minulla on siellä myös on korkotili, jonka osuus sijotuksistani tällä hetkellä on noin vähän vajaa 10%.

Olen päätynyt tekemään suoria osakesijoituksia, koska en halua että muut hyötyvät rahoillani. Samasta syystä olen päätynyt käyttämään Nordnetin sijoituspalvelua. Tällä hetkellä minulla on vain Helsingin Pörssissä noteerattujen yhtiöiden osakeita, koska olen päättänyt sijoittaa vain sellaisiin yhtiöihin joiden liiketoiminnan tunnen ja ymmärrän. Voidaan ajatella että on korkea riski omistaa vain suomessa noteerattujen yhtiöiden osakkeita, mutta täytyy kuitekin muistaa että myös suomaliset yritykset ovat mukana globaaleilla markkinoilla, eivät pelkästään suomessa. Joten jo tätä kautta riski on hajautettu. Tulevaisuudessa uskon kuitenkin sijoittavani myös eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin yrityksiin, jos näen sen kannattavaksi.

Tietenkin hyötyminen kehittyvien markkinoista kiinnostaa ja saattaa olla että maailman markkinatilanteen selkiytyessä pyrin hankkimaan tulevaisuudessa myös Venäjän ja Etelä-Amerikan ETF:iä. Tämä ainoastaan siksi, koska minulla ei ole välttämättä aikaa perehtyä ja seurata kehittyvien maiden markkinoita rittävän tehokkaasti. Myös hajauttaminen voisi olla ongelmasta suorissa sijoituksissa näillä markkinoilla. Katsotaan miten asiat etenevät, voihan kuitenkin olla että teen myös näille markkinoille vain suoria sijoituksia.

Kommentit (0)

Hilloa hitaasti

Haku

Sivut

About

Arkistot

Heinäkuu 2008

Kategoriat

Kategorisoimaton

Mainokset