Taloustiedon lähteillä
Monilla tieteenaloilla kilpaillaan siitä kuka saa tutkimuksensa julkisuuteen ensimmäisenä ja vielä useimmiten kuinka tulokset saadaan kaikkien helposti saataville, mutta taloustiede tuntuu olevan tässä suhteessa poikkeuksellinen. Vaikuttaa siltä, että huomattava osa tutkimuksista päätyy ei-julkiselle foorumille, kalliisiin tiedelehtiin, investointipankkien sisäiseen käyttöön tai pankkiirien asiakkaille. Ja toisaalta nykyään on erilaisesta maksuttomasta tiedosta valtava tulva, mutta saatavan tiedon laadusta ei oikein pääse selvyyteen.
Joitain kohtuullisia keinoja taloustiedon lähteille kuitenkin löytyy. Ensinnä työpaperit eli akateemisen tutkimuksen alkaessa valmistua sen tekijät laativat usein työpaperin, joka saatetaan kollegojen luettavaksi joko instituution julkaisusarjassa, internetsivuilla tai kokousesitelmänä.
- työpaperin etuna on nopeus – ongelma laatu
- tieteellinen julkaisu, hidas mutta taattua laatua.
Noita työpapereita voi sitten hakea varsin tavanomaisin internetin hakukeinoin ja oma erikoisuutensa on Googlen tiedejulkaisuihin keskittynyt Google Sholar.
Syvemmällä taloustiedon lähteissä Eräs hyvä väline löytää uusinta tutkimusta on taloustieteellisten tietokannat NetEc ja RePEc.NetEc on elektronisten aineistojen aihehakemistojen kokonaisuus. Siihen kuuluu mm. osat WobEc elektronisten työpapereiden hakemisto ja WebEc taloustieteellisten verkkoaineistojen aihehakemisto. RePEc (Research Papers in Economics) on kansantaloustieteen working papereiden, artikkelien ja ohjelmien tietopankki, jonka aineistot ovat vapaasti käytettävissä.
Korkeakoulujen kirjastot tarjoavat oivan keinon päästä käsiksi erinomaisiin tiedonlähteisiin. Valitettavasti kustantajien kanssa tehdyt sopimukset rajoittavat tietokantojen saatavuuden niin että tietokantojen on käytävä katsomassa kirjastoissa.
Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto on tehnyt taloustieteen alueesta kohtuullisen opastesivun. Kolmas reitti on kirjakustantajien sivustot. Niissä on tyypillisesti lehtien hakemistot ja artikkelien tiivistelmät. Eräs nykyajan erikoisuus on valmisteilla olevien artikkelien kokoelma, johon voi päästä käsiksi jo siinä vaiheessa kun artikkelin käsikirjoitus on toimitustyön alla. Tässä kolme minusta laajinta kustantajalähdettä.
ScienceDirect -palvelu sisältää yli 1800 tieteellisen lehden artikkelit kokotekstinä vuodesta 1995 alkaen. Artikkeleita löytyy luonnontieteiden, lääketieteen, taloustieteiden, yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden alalta.
Springer sisältää kokotekstiaineistoa eri tieteenaloilta, myös taloustieteellisiä, eurooppalaisia aikakauslehtiä. Palvelussa on noin 500 kokotekstilehteä.
JSTOR on humanististen tieteiden, yhteiskuntatieteiden ja taloustieteiden klassikkolehtien sähköinen arkistotietokanta. Palvelu sisältää noin 200 tieteellistä lehteä kokotekstinä, aina lehden ensimmäisestä numerosta alkaen. Vielä eräs yksittäinen sivusto: Behavioural Finance, nimestää huolimatta se ei keskity pelkästään sijoittajakäyttäytymiseen vaan sisältää hyvin ryhmiteltynä koko joukon mielenkiintoisia alueita ja linkit suoraan itse julkaisuihin.