Perässähiihto kannattaa

Elokuun 20, 2007 @ perassahiihtaja

Tuore tutkimus kertoo, että menestyvien yksityissijoittajia kannattaa jäljitellä. Che et al ovat tutkineet norjalaisella aineistolla vuosilta 1993-2003 kuinka pysyvää yksityissijoittajien menetys on. Tulosten mukaan menneisyydessä menestyneet sijoittajat menestyivät myös tulevaisuudessa ja myös päinvastoin huono menetys oli pysyvää.  

Parhaiten menneisyydessä menestynyt kymmenys sai keskimääräistä ylimääräistä tuottoa 7.85 % heti menestysmittauksen jälkeisenä kuukautena ja ylituotto pieneni asteittain 36 kuukaudessa ollen vielä silloin 5.20 %. Vastakohtana huonoiten menestyneiden tuleva tuotto alkoi -1.70 %:n kuukaudella ja putosi edelleen kolmessa kuukaudessa -2.76 %:iin.

Aineistosta oli myös mahdollista muodostaa osakesalkkujen, jotka sisälsivät menneisyyden menestyjien valitsemia osakkeita. Tutkimuksen mukaan parhaan kymmenyksen perusteella valittu osakesalkku kykeni samaan ylimääräistä tuottoa alfalla mitattuna välillä 0.72 % ja 1.25 % riippuen ajallisesta etäisyydestä salkun perustamiseen.  

Toki tutkimus vahvisti myös muualla todetun ilmiön: Runsas kaupankäynti on yhteydessä huononevaan tuottoon. Parhaiten menestyvä ryhmä kävi vähiten kauppaa tarkastelujaksolla.

Yksityissijoittajien menetyksen pysyvyys on sikäli mielenkiintoista, että mm. rahastonhoitajien ja rahastojen menestys ei ole vastaavalla tavalla pysyvää vaan menetystä seuraa useimmiten huonosti menevä jatko.

Kommentit (0)