Perässähiihtäjän osakkeet

Helmikuun 19, 2007 @ perassahiihtaja

Osakkeiden valinta pörssistä on vaikeaa ja työlästä, etenkin jos aikoo päästä keskiarvoa parempaa tulokseen. Eräs neuvo on, että tulokseen pääsee tekemällä kotiläksynsä hyvin, kuuntelemalla itseään kokeneempia ja seuraamalla yhtiöitä sekä taloutta. Tuo vaihtoehto kuulostaa työläältä ja jos on laiska ja saamaton niin herää kysymys eikö löydy helpompaa tapaa.

Toisaalta tiedetään, että pörssikurssien kehittymiseen vaikutta paitsi rationaaliset tekijät myös psykologiset tekijät. Niinpä ne osakkeet joihin kohdistuu suurempi mielenkiinto ja ostopaine, nousevat keskimäärää enemmän. Eli tästä saadaan laiskalle soveltuva yksinkertainen ohje: Seuraa lauman mukana.

Kuitenkin laumaa seuraava huomaa varsin pain olevansa lauman jäljessä eli perässähiihtäjä. Mutta onko perässähiihtäjälle olemassa keinoja löytää ajoissa ne osakkeet, joihin nousupaine kohdistuu.

Tarkoitukseni on palstalla käydä läpi pörssin perässähiihtäjän välineitä lähinnä tarkastelemalla mitä talouden tutkimus kertoo aiheesta. Samalla kerään itselleni arkistoa hyvistä tiedonlähteistä, joita matkan varrella kertyy.

Kommentit (2)