Tuottoa pörssin ollessa kiinni

Joulukuun 13, 2007 @ perassahiihtaja

Parhaan tuoton USA:n osakemarkkinoilla on saanut pörssin ollessa kiinni kertoo tutkimus, jonka tekijät ovat Cliff, Cooper & Huseyin.

USA:n markkinoilla 1993–2006 oli tuotto pörssien kiinni ollessa keskimäärin 2,8…3,9 pp (prosentin prosenttia) ja aukiollensa -2,9…-0,2 pp. (vaihteluväli johtuu eri osakeryhmistä, NYSE, Nasdaq, ETF).

Tutkimuksessa oli myös tarkistettu, ettei esiintynyt ylituotto aiheudu muista syystä kuten erisuuruisesta riskistä, ilmoituksia koskevista yllätyksistä, sähköisen kaupankäynnin kasvusta tai desimalisoinnista. Myöskään ensimmäisen kaupankäyntitunnin negatiivinen tuotto (-1,2…-3,6 pp) ei selitä yön yli saatavaa parempaa tuottoa. Mainittakoon, että pörssiaikana parhaiten tuotti viimeinen tunti +0,9…1,6 pp.
Myöskään mikään tunnetuista kalenterianomalioista (viikonloppu, viikonpäivä, kuunvaihde, kesä/talvi tai tammikuu) ei selittänyt yön yli tuottoa.
Aikaisemmista tutkimuksista poiketen viikonlopun tuotoksi oli saatu 6…20 pp.

Tutkimuksessa on lisäksi tuoretta mielenkiintoista tietoa tulosilmoitusten vaikutuksesta ja sen muutoksesta tuoreimmalla aineistolla samoin kuin perättäisten öiden tuotosta.

Onko tuloksia mahdollista hyödyntää. Ilmiön esiintyminen OMX-markkinoilla tai Euroopassa on täysin arvailujen valossa. Myös USA:ssa tuotto on vaatimaton välityöpalkkioon verrattuna, ainoa jossa tuotto voisi riittää olisi Nasdaq (IIX ) muutos viikonlopun yli.

Kommentit (0)